Melontaretki syysruskassa Storfjärdenillä
Aloitimme melontareissumme Pedersören Käringshavetin pienvenesatamasta aamun varhaisina tunteina lokakuun puolivälissä. Tuolloin olivat tämän syksyn ensimmäiset pakkasaamut. Aurinko oli vasta nousemassa ja sen hennot säteet maalailivat vettä lämpimillä väreillään. Ensimmäinen rantautuminen tapahtui melkeinpä välittömästi – oli pakko pysähtyä ihailemaan hiljaista hetkeä ja olihan tässä toki ensimmäinen geokätkökin. Matka kohti Sandgrundetia osoittautui yllättävän haastavaksi. Koko reitti vaikutti olevan valtavan kaislikkokasvuston ympäröimä, ja lähestyminen vaati harkitsevaa reitin arvailua ja napakoita melan vetoja. Kivikkoisuuden määrä kasvoi erityisesti Månsasgrundetin puolella, missä reitille osui myös vaikuttava siirtolohkare, aivan kuin luonnon oma maamerkki keskellä merta. Seuraavana pysähdyspaikkana oli Storfjärdsgrundenin saariryhmästä se kaikista kivisin ja lohkareisin saari. Myöhäisruskan keltainen hohde oli edelleen vahvasti läsnä, vaikka syksy oli jo selvästi taitt...









