Joensuun taiteilijaseura Galleria Myötätuulessa

Itä ja länsi-näyttely on valmiina Raahessa, Galleria Myötätuulessa. Pitkä on matka Joensuusta Raaheen, ainakin silloin kun pitää pysyä aikataulussa. Aamuvarhain kun lähtee, niin muutamalle kätköllekin ehtii pysähtyä matkan varrella huilailemaan. Sovittuun aikaan pääsimme perille ja töiden kantaminen galleriaan alkoi.


Color Party-akryyliväriteokseni cliprail-kiskoripustus

Pakettien avaamisessa on aina oma jännityksensä: löytyykö pakkauksesta kaikki ohjeidenmukainen tieto? Ovatko teokset varmasti ripustusvalmiita kyseessä olevaan ripustustapaan? Kun mukana on teoksia peräti 27:ltä taiteilijalta, puutteelliset tiedot ja kiskoripustukseen soveltumaton esivalmistelu hidastavat huomattavasti ripustamista ja teosluettelon laadintaa. Onneksi suurin osa taiteilijoista oli lukenut ohjeet ja toiminut niiden mukaisesti.


Tuija Hirvonen-Puhakka median haastatteluissa (Radiopooki ja Raahen Seutu)

Näyttelyn saimme valmiiksi ajallaan ja 
ammattitaitoisesti (nopeasta aikataulusta ja niistä puutteellisista osatekijöistäkin huolimatta) Joensuun taiteilijaseuran pj. Tuija H-P:n kanssa ja olipa meillä molemmilla mukana aikaansaavat ja hyvähermoiset kumppanit. Kyllähän se on kaiken A ja O, että kokonaisnäkemys saadaan aikaan saumattomalla yhteistyöllä. Näyttelystä tuli kahdella sanalla sanoen oikein hyvä!



Videoimani näyttelykokonaisuus, jonka voit katsoa klikkaamalla tätä tekstiä.

3.- 24.6.
GalleriaMyötätuuli
Avoinna ma-pe 10 -16
Kirkkokatu 28, 3. krs, Raahe

Kommentit

Suositut tekstit