Vaellusta ja tulevaa taidepyöräilyä
Vihdoinkin näyttää siltä, että
aurinko alkaa oikeasti lämmittää ja sulattaa ne viimeisetkin
lumet ja jäät. Muutamia retkeilyreittejä on tullut kierreltyä pitkin
talvea, mutta kyllä sitä jo alkaa odottaa polkujen
sulamista liukkaiden jaksojen jälkeen.
Vappu vierähti Ruokolahdella, jossa
kulkee viehättäviä osuuksia euroopan kaukovaellusreittiä E10. Aiemmasta talvisesta retkestä samalla suunnalla olen kertonut
täällä.
Nyt polut olivat pääosin sulat ja vappupäivä oli
suorastaan lämmin auringon paistaessa lähes pilvettomältä
taivaalta. Niin ihmeelliseltä elämykseltä se tuntui pitkän
harmaan ja räntäsateisen jakson jälkeen, että viehätyin
kuvaamaan heijastuksia sulavesien aiheuttamista lätäköistä.
Elämyksellinen oli myös vappulounaan
evästelypaikaksi valikoitunut Viljärvenmäki, joka on yksi
Etelä-Karjalan korkeimmista paikoista. Se sijaitsee Ruokolahden
kunnan laajalla erämaa-alueella n. 7 km Ruokolahden kirkolta
koillisen suuntaan.
Viljärvenmäellä on ollut aikanaan
myös asutusta, jonka jälkiä siellä on vieläkin näkyvissä.
Lähinnä jäljet ovat rakennusten kivijalkoja, kiviaitaa sekä
ilmeisesti kellarikaivanto. Suomessa oli 1800-luvun jälkipuolella
pahoja nälkävuosia ja varsinkin halla vei monesti viljasadon.
Korkeilla vaaroilla saattoi vilja kuitenkin joskus säästyä vaikka
alavammilla mailla sato menetettiin, ja tämä lienee ollut mielessä
niillä ihmisillä, jotka mäen laelle aikanaan asettuivat asumaan.
Sata vuotta (1810-1910) ovat aikoinaan torpparit asuttaneet tätä
mäkeä.
Reilun viikon päästä tulevana
viikonloppuna jää retkeilyt vähemmälle, sillä olen lupautunut
mukaan Taidepyöräilytapahtumaan Joensuussa 13.–14.5.2017 (tässä
linkki). Työhuoneeni Arttelin talossa on hyvin pieni, joten suuria
operaatioita tilaan en voi tehdä, tila pysyy siis autettisena taiteilijatyöhuoneena. Ihan uusiakin pastelliliiduin puulle
toteuttamiani teoksia on esillä. Tervetuloa pistäytymään!
Kommentit
Lähetä kommentti