Haikailija ja Atakkimanni


Olen aloittanut uuden blogin. Kyseessä on ”Pohjoiskarjalainen maisema tänään”-näyttelyhanke, jonne hain HAIKAILIJA JA ATAKKIMANNI-teoksellani.

Pohjoiskarjalaisten maisemien lähempi tarkkailuni alkoi jo vuosi sitten ja kyseinen hanke vaikutti kiinnostavalta määritelmässään: ”Näyttelyyn etsitään tulkintoja pohjoiskarjalaisesta kansallis- ja sielunmaisemasta; Miltä näyttää sinun kansallismaisemasi vuonna 2012?” Ajattelin ensin etteivät haikailukuvani täytä mitään oikean taiteen kriteerejä, mutta koska oma projektini oli henkilökohtaisesti tärkeä ja materiaalia oli kertynyt jo runsaasti, päätin kokeilla ja yllätyksekseni tulin valituksi.

Liikkuessani kävellen, lumikengillä tai pyöräillen, kulkevat Haikailija ja Atakkimanni mukanani. He ovat kierrelleet mukanani vuoden 2011 alusta lähtien Pohjois-Karjalan maisemissa. Kuvia on kertynyt jo kaikilta vuodenajoilta ja matkaa kävellen ja polkupyörällä n. 1700 kilometriä, josta kävelyn osuus on suurempi.

Tarkoituksenani oli valokuvata päiväkirjamaisia merkintöjä matkoiltani, sijoittamalla taidekappaleita sopiviin maisemiin. Aluksi kirjoitin kuviin liittyviä asioita muistiin, mutta se tuntui vähitellen tarpeettomalta ja halusin tiivistää ajatukseni. Googletin lukemattomasta määrästä nimettömiä aforismivalikoimia mielestäni kuvieni konnotaatioihin sopivia ja näin saivat kuvani monimerkityksisempiä tulkintoja kuin omat assosiaationi.

Blogissa voi seurata taidekappaleiden, Haikailijan ja Atakkimannin, maisemallisia asetelmia vuodentakaisista tämänpäiväisiin sitä mukaa kun tarpeelliselta tuntuu.

Teos materialisoituu taidekeskus Ahjossa 10.-30.5.2012.

Kommentit

Suositut tekstit