Vuoden 2011 kärkihanke

Hankin lomalukemiseksi mm. Kari Uusikylän kirjan Vastaiskuja inhimillisen elämän puolesta. Martti Hellströmin blogissa: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II kuvaillaan kirjaa osuvasti:
”Kari Uusikylä puolustaa kirjassa lapsia, vanhuksia, köyhiä, rauhaa, kiireettömyyttä, yhteisöllisyyttä, raittiutta, viisautta. Hyvää, tavallista elämää. Hän vastustaa kovia markkina-arvoja, tehokkuusvaatimuksia, ylikorostunutta kilpailua, 100-kertaisia eroja palkkauksessa, oman edun tavoittelijoita, minä-minä-tautiin sairastuneita kiipijöitä, koulua, josta tehdään suoritushelvetti ja kilpailutanner, joka ratkaisee tulevaisuden. Huijauspuhetta, jossa sanat ovat sanoja, arki on toista.”

Kiinnostavaa luettavaa, ajatuksia herättävää sekä vahvasti ainakin omia näkemyksiäni tukevaa on kirja kokonaisuudessaan. Luvussa Opettaja hyvän työn tekijänä kiteytetään hyvän ja huonon työnteon edellytykset kolmeen E:hen: Excellence, Engagement ja Ethics. Kaksi näistä ei riitä. Muodollisesti erinomaisesti ja sitoutuneesti tehty työsuoritus on pahaa työtä, jos sitä leimaavat moraalittomuus ja itsekkyys.

Saman luvun viimeinen kappale tarjoaa todellisen haasteen näin taiteen perusopetuksen opettajan näkökulmasta: Nuorten omien kykyjen löytäminen ja realistinen käsitys omasta itsestä tulisi asettaa muotikieltä käyttäen opetuksen ”kärkihankkeeksi”. Säästyisi paljon kyyneleitä ja terapiakuluja. Pudotus suuruuskuvitelmista maan pinnalle sattuu kipeästi.

Kommentit

  1. Päivän sana tuntuu olevan "välittäminen". Pitäisi välittää kaikisita Uusikylän puolustamista asioista...Ajatus tuntuu stressaavalta. Minulle välittäminen on aina merkinnyt toimimista, tavalla tai toisella.

    Olen havainnut, että meillä ihmisillä on hyvin erilainen tapa havainnoida toisiamme. Jotkut ovat luontaisesti kiinnostuneita muista ihmisistä, toisilla taas on itseriittoinen ja introvertti tapa olla ja elää. Osa ihmisistä ei vältämättä edes huomaa oppilasta, asiakasta, kassaneitiä, bussikuskia...saatika että heitä kiinnostaisi noiden ihmisten mielipiteet heistä itsestään. Toiset taas huomioivat muita liikaakin, havaitsevat pienimätkin sanattomat viestit, huolestuvat ja stressaavat tutuista ja tuntemattomista ja alituiseen peilaavat omaa minäkuvaansa toisten ihmisten reaktioista. Kumpi on tuomittavampaa? Jos molemmilla on periaatteessa hyväntahtoiset tarkoitusperät, mutta tapa havainnoida on erilainen, ei kai voida vaatia, että kumpikaan muuttuisi. Tapoja voi opettaa. Itse opetin mieheni kiittämään kassaneitiä. Hän oli hämmästynyt siitä, että minä häiriinnyin tästä "kiittämättömyydestä", kassaneiti oli hänelle jonkinlainen biologinen näpääimistön jatke.Kassaneiti voi itse asiassa vähät välittää kiitoksista ja pitää asiakkaita biologisina pankkikorttitaskuina. Tiedän, että mieheni on huomioiva ja empaattinen ihminen, kyse on vain havainnoimisen eroista. Itse koen olevani paitsi utelias kanssaihmisteni suhteen, myös yliherkkä sanattomalle viestinnälle. Olisi joskus niin paljon helpompaa olla huomaamatta...
    Se että muiden ihmisten huomioimiseen ja empatiaan on täysin kykenemätön, on psykopatiaa.Psykopatialle on diagnoosi, se on sairaus.

    Olen luennoilla kunnellut eksentristä neroa, jonka palo aiheseen oli valtava, mutta milenkiinto yleisöään kohtaan olematon. Se toimi. Jokainen opettaja on peroona, toki kuuluu välttää, mutta "arki on toista", ympäröivä maailma ei aina välitä ja vähemmän välittämälläkin voidaan välittää tietoa ja taitoa, kunhan asenne ei ole pahantahtoinen, halveksuva tai vähättelevä. Toisen ihmisen kunnioittamisella ja rehellisyydellä päästään jo pitkälle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sumppi. Aina se ideaali palautuu sinne kasvatustieteen peruslausumiin moraalista, asenteista, hyvistä tavoista ja käyttäytymissäännöistä.

    Huomioiminen kuvataidekasvatuksessa on oma lukunsa.

    Mikäli huomiointi keskittyy opettajan omien mieltymysten mukaisiin esteettisiin tai muihin arvoihin ja sen mukaisiin tuotoksiin on opettaja vahvasti hakoteillä. Syväluotaava oppilaan tunteminen läsnäolon kautta opetustilanteessa on erityisen tärkeää silloin kun oppilas on siirtynyt työpajaan toteuttamaan omia ideoitaan oman maailmankuvan kehittyessä.

    Opettajan on oltava ammattitaitoinen luotsi lapselle ja nuorelle ymmärtämällä hänen kasvuaan ja kuvallista ilmaisutarvettaan edistävin keinoin....epäitsekkäästi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit