”No niin”

on juuri se kliseisin, typerin ja mielikuvituksettomin tapa aloittaa opetus, olipa kyseessä sitten luento tai mikä tahansa opetustilanne, jossa opettaja saapuu tilaan ja ottaa ns. ”yleisön haltuunsa”. Edelleen toisinaan huomaan itsekin pullauttaneeni tuon ”noniinklimpin” ulos suustani. Sen tehtyäni pidän hiljaisen hetken itselleni.

Suuri syntihän tuo ei suinkaan ole ja sanotaanhan alun olevan aina hankalaa, mutta alku on yleisön tai tilan haltuunottamisessa äärimmäisen tärkeää. Kuvataideopettaja tai –opettajana toimiva henkilö ei kuitenkaan ole esiintyvä taiteilija, joten hänen ei tule olla se sooloilija, joka höpisee omista asioistaan olettaen kaikkia kiinnostavan omat koirat, kissat ja kumminkaimat.

Tietynlaista karismaa opettajalla toki soisi olevan. Sellaista vaikuttavuutta, jossa hänen läsnäolonsa on koettavissa ja havaittavissa tarvittaessa, siten että kaikille osallisille opetustilanteessa jää tilaa hengittää ja ajatella luovasti niillä omilla pesemättömillä aivoillaan.