Identiteetti?

Minä, itsessäni, en ole mitään, vaan omistamisen, tavaroiden, pukeutumiseni, tatuointieni kautta. Esineestä tulee suorastaan elävä ja tunteva, tärkeä minän jatke tai ilmentymä. Mitä esineessä ilmentyvälle nuoren ihmisen minälle tapahtuu kun nopeasti vaihtuvat trendit sitä vaativat?

Monikansalliset yritykset kilpailevat meistä vetoamalla vapauden illuusioihimme aggressiivisesti emootioitten tasolla. Näin meistä tehdään tavaroista ja kuluttamisesta riippuvaisia. Jopa suomalainen koulutuspolitiikkakin on mukana tässä maailmanlaajuisessa manipulaatioprojektissa. Kasvatuksestakin on tullut kulutustavaran kaltainen ”koulutustavara”, jonka lisääntyvää tuottavuutta ja tehokkuutta mitataan ja arvioidaan. Sava näkee kuitenkin valoa yleissivistävän koulun mahdollisuuksissa vaikuttaa tähän ”kulttuurikapitalismiin”. Parhaimmillaan taide- ja muotoilukasvatus voi tarjota nuorelle mahdollisuuksia tulla monitasoisesti ja kriittisesti tietoiseksi esineympäristön, kuluttamisen ja muotoilumaailman merkityksistä. Nuorista voi kehittyä ihmisiä, jotka toimivat omalle sekä yhteisön olemassaololle ja muutokselle tarpeellisten eettisten periaatteiden mukaan.

Kun kaupallisuuden ja mainonnan maailmat ovat antaneet nuorelle käsityksen hänen narsismiaan ylläpitävästä keskipisteenä olemisesta, kasvatuksen eettinen tehtävä on paljastaa tämän omistavan olemisen harha. Kasvatuksellisesti tärkeää on tällöin osoittaa nuoren suuttumusta pelkäämättä tie takaisin yhteisön arvokkaksi jäseneksi, jota ei ohiteta eikä käytetä hyväksi.

Lähteenä Inkeri Savan kirja Katsomme, näemmekö?