Kokemuksellisia maalauksia luontoyhteydestä

Oma taiteilijalausuntoni eli artist statement tiivistyi lopulta näihin kolmeen sanaan: Kokemuksellisia maalauksia luontoyhteydestä. 

Kuvataiteilijan työni lähtökohtana on ollut jo vuosia luonto ja se mitä siellä saan nähdä ja kokea. Portfoliooni olen kuvannut työskentelyäni seuraavasti:

Liikun paljon luonnossa patikoiden ja meloen. Valokuvaan retkilläni materiaalia, joka maalatessani muuttuu mielikuvaksi tietyssä paikassa kokemastani läsnäolemisen tunnelmasta. Kutsun teoksillani katsojaa mukaan juuri siihen hetkeen, jonka itse olen tuossa paikassa kokenut.

Viime syksynä 2021 jäi opetustyöltäni enemmän aikaa, joten taiteellisen työni kannalta se oli mahdollistavaa ja niinpä sain jatkaa hyvin alkanutta ja säännöllistä työskentelyäni työhuoneellani. Olin kuitenkin jo aiemmin pohtinut mahdollisuutta kehittää itseäni kuvataiteen jatko-opinnoilla ja päätin hakea Lab-ammattikorkeakouluun suorittamaan kuvataiteilijan ylempää AMK-tutkintoa. Opinnot alkoivat syyskuussa ja ainakin toistaiseksi olen pysynyt aikataulussa, jonka mukaan valmistuisin n. vuoden kuluttua.

Kuluneen vuoden aikana olen ehtinyt tehdä kahdeksan melko suurikokoista öljyvärimaalausta (ja yhden vähän pienemmän tilaustyön akryylivärein). Koska teoksista vain neljä on ollut esillä näyttelyissä tänä vuonna, ajattelin esitellä vielä nuo neljä esittelemätöntä maalaustani täällä blogissani.


Härkäkallio, 120 x 140 cm, öljyväri pellavakankaalle, 2021

Jotain mystistä tällä kalliolla voi kokea. Valot ja varjot leikkivät porrasteisella kallionseinämällä syystuulen tuivertaessa heinätuppaita. Härkävuoren Härkäkallio Ruokolahden Salosaaressa on komea näky Saimaan rannalla.

 

Kurun taika, 150 x 116 cm, öljyväri pellavakankaalle, 2021

Heinikankaan Syväkuru Ristijärvellä on melko haasteellinen kohde lähestyä, sillä sinne johtavat portaat ja siltarakenteet ovat pahoin ränsistyneet. Kohde on kuitenkin satumainen lähteineen ja siitä purkautuvine puroineen, joka on kuluttanut harjunliepeeseen syvän laakson.



Valon leikki kuusikossa, 120 x 150 cm, öljyväri pellavakankaalle, 2021

Uuhimäen luontopolun varrella Siilinjärvellä varhaiskevään aurinko loi valonsäteensä kuusten lomitse korallikanukkapensaan punaisiin oksiin. Näytti siltä, kuin pensas olisi ollut tulessa.


Haapakantele, 150 x 100 cm, öljyväri pellavakankaalle, 2021

Pala hyvin suomalaista maisemaa Rautjärvellä. Tämä näkymä alkoi soimaan tuulisella säällä, kun kiipesin mäelle katselemaan näkymää Mustalammelle.


Uusi vuosi tuo maalaamiseeni uusia tuulia ja olen tehnytkin jo pohjatyötä aiheita varten. Edellisessä postauksessani kerroin kaivanneeni isompaa fyysistä liikettä työskentelyyni ja nyt sellaista on luvassa. Ihan itseänikin jännittää mitä sieltä tulee…

Kommentit

Suositut tekstit