taide ja kasvatus

Kommervenkkejä bloggailurintamalla

2011-12-13T12:39:00.000-08:00

Nyt sain poistettua koko mokoman kävijälaskurin blogistani. Joutava kapistus ehti jo aiheuttaa pientä hammasten kiristelyä ja tuskan tunnetta. Joku oli nimittäin ropeltanut häiriötekijän ko. Your-counter kävijälaskuriin, mutta nyt on kaikki palannut ennalleen sillä eliminoin koko häiriötekijän. Mitäpä niitä kahta kävijää laskemaan ;).

Joulurisu sai valaistuneen pingispalloviritelmän ja parvekkeella kaikki hyvin.

Äänivyöryn hillintä

2011-11-04T08:34:00.000-07:00

Tänä lukuvuotena saan jälleen opettaa kolmea itselleni uutta 7-8-vuotiaitten ryhmää. Edelliset ryhmäni olin saanut viedä taiteen perusopetuksen taipaleella vähintään kolmevuotisen yhteisen, toivottavasti johdonmukaisen, kautemme siihen vaiheeseen, jossa osa oppilaista valitsee vuoden mittaiset periodiopinnot tai siirtyy syventävien opintojen työpajaryhmiin.

Uusiin perusopetusryhmiini osa oppilaista siirtyi alle kouluikäisten valmentavista opinnoista ja osa tulee ensimmäistä kertaa kuvataidekouluun, aloittaen suoraan perusopinnoista. Ensimmäisen yhteisen syyslukukauden aikana painotan kuvataiteen perustaitojen harjoittelun ohella tehtävänantojen kautta mahdollisimman paljon myös ryhmäytymistä, toisten huomioimista, työskentelyn vaiheiden ja yhtälailla omien kuin toistenkin teosten arvostamista sekä työrauhan ylläpitämistä. Erityisesti tuo työrauhan rakentaminen kuvataiteen perusopinnoissa vaatii pitkäjänteisyyttä ja jatkuvaa huomiointia. Työskentely on aina toiminnallista. Laajan oppimäärän mukaisissa opinnoissa, Pekkalan kartanossa, myös työskentelytila vaihtelee sen mukaan, mitä tekniikkaa käytetään, joten oppilaat on vähitellen opetettava siihen, että välineiden noutaminen tai työvaiheesta toiseen siirtyminen voidaan tehdä rauhallisesti, ilman suurempaa hulabaloota.

Ehkä kuitenkin se kaikkein olennaisin opittava on äänen käyttö. Vanhan kartanon riisutut luokat toimivat hulppeana kaikupohjana kaikille äänille, jotka yrittävät tulla kuulluksi samanaikaisesti. Koska kuvataiteen perusopinnoissa äänien samanaikainen kajahtelu on kuitenkin varsin toissijainen pyrkimys, on kehiteltävä keinoja samanaikaisen ”äänivyöryn” taltuttamiselle. Silloin nelisen vuotta sitten käytin ”suu suppuun”-käsimerkkiä, jota oppilaat alkoivat toistaa sitä mukaa kun havaitsivat toimintani. Kun kaikki lopulta olivat havainneet merkin ja suut olivat supussa, sai työskentely jatkua. Se toimi silloin niin hyvin että seuraavana vuotena emme tarvinneet enää kyseistä konstia.

Tänä vuonna ajattelin kokeilla uutta ”temppua”, mutta kerron sen vasta kun olen nähnyt toimiiko se.

Viimeisimpiä "virallisia" taiteilijan ammatinharjoittamistuotoksiani

2011-05-18T09:01:00.000-07:00

Näetkö kukat hiuksissani / Can you see the flowers in my hair, 2009

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 90 x 115 cm

Oliko se tae - näin lävitsesi kylmän sanan sanojan, 2009

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 100 x 125 cm

Tähän jäin / Here I stayed, 2010

öljyväri kankaalle / oil on canvas,100 x 130 cm

Tiedän - silti jään / Knowing - still staying, 2008

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 95 x 115 cm

Tässä - lapseni / Here - my child, 2009

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 85 x 135 cm

Sinilintu / Bluebird, 2010

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 65 x 64 cm

Liian nuori / Too young, 2010

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 55 x 65 cm

Lintu kultainen / Golden bird, 2010

öljyväri kankaalle / oil on canvas, 60 x 50 cm

Luottamuksesta

2011-02-01T16:05:00.000-08:00

Työyhteisön toiminta on pitkälti viestien, kuten tietojen, näkemysten ja arvioiden, lähettämistä sekä niihin vastaamista. Yhteistyö edellyttää luottamusta yhteisön jäsenten kesken.

Luottamuksen syntymiseksi tarvitaan toisaalta viestien aitoutta ja toisaalta niiden vastaanottamista ja hyväksymistä. Viesti on aito silloin, kun sen asia- ja tunnesisältö ovat sopusoinnussa keskenään. Asia ilmaistaan sanoin, tunnesisältö sanattomasti eli kehon kielellä.

Ongelma syntyy, kun asiasisältö ja tunnesisältö ovat ristiriidassa keskenään, koska silloin vastaanottaja ei ymmärrä, mitä toinen on todella sanomassa.

Aidon viestinnän lisäksi luottamusta herättää kyky kuunnella, mitä toisella on sanottavana. Kuuntelun pitäisi olla aktiivista eli kuuntelijan pitäisi kertoa, mitä kuuli ja ymmärsi. Viestin hyväksyminen on täysin eri asia kuin samaa mieltä oleminen. Samanaikaisesti voi ymmärtää toisen näkökulman ja olla asiasta eri mieltä.

Hyvään kuuntelutaitoon kuuluu myös vastustuksen hyväksyminen. Kun esimies hyväksyy vastustuksen, alaiset voivat luottaa häneen, ja edellytykset yhteistyölle ovat olemassa.

Vuoden 2011 kärkihanke

2011-01-03T07:11:00.000-08:00

Hankin lomalukemiseksi mm. Kari Uusikylän kirjan Vastaiskuja inhimillisen elämän puolesta. Martti Hellströmin blogissa: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II kuvaillaan kirjaa osuvasti:
”Kari Uusikylä puolustaa kirjassa lapsia, vanhuksia, köyhiä, rauhaa, kiireettömyyttä, yhteisöllisyyttä, raittiutta, viisautta. Hyvää, tavallista elämää. Hän vastustaa kovia markkina-arvoja, tehokkuusvaatimuksia, ylikorostunutta kilpailua, 100-kertaisia eroja palkkauksessa, oman edun tavoittelijoita, minä-minä-tautiin sairastuneita kiipijöitä, koulua, josta tehdään suoritushelvetti ja kilpailutanner, joka ratkaisee tulevaisuden. Huijauspuhetta, jossa sanat ovat sanoja, arki on toista.”

Kiinnostavaa luettavaa, ajatuksia herättävää sekä vahvasti ainakin omia näkemyksiäni tukevaa on kirja kokonaisuudessaan. Luvussa Opettaja hyvän työn tekijänä kiteytetään hyvän ja huonon työnteon edellytykset kolmeen E:hen: Excellence, Engagement ja Ethics. Kaksi näistä ei riitä. Muodollisesti erinomaisesti ja sitoutuneesti tehty työsuoritus on pahaa työtä, jos sitä leimaavat moraalittomuus ja itsekkyys.

Saman luvun viimeinen kappale tarjoaa todellisen haasteen näin taiteen perusopetuksen opettajan näkökulmasta: Nuorten omien kykyjen löytäminen ja realistinen käsitys omasta itsestä tulisi asettaa muotikieltä käyttäen opetuksen ”kärkihankkeeksi”. Säästyisi paljon kyyneleitä ja terapiakuluja. Pudotus suuruuskuvitelmista maan pinnalle sattuu kipeästi.

Välittämistä ei voi teeskennellä

2010-12-02T06:29:00.000-08:00

Koulun mahdollisuudet tukea oppilaiden itsenäistä, luovaa ja kriittistä ajattelua ovat jääneet kiireen ja tehokkuuden jalkoihin, puhumattakaan oppilaan taidollisen ja taiteellisen kasvun mahdollisuuksista. Aikaa syvällisten kysymysten pohdinnalle, omakohtaisuudelle ja kokemuksellisuudelle ei yksinkertaisesti ole. Oppiminen ei kosketa pintaa syvemmälle.(Eeva Anttila, Pintaa syvemmälle: taide, kriittinen kasvatus ja muutoksen mahdollisuus)

Kriittisessä pedagogiikassa tarkastellaan sitä, miten yhä enemmän teknologisesti välittyvä kulttuuri muovaa kaikkia todellisuuden ominaispiirteitä, tietoa, totuuksia ja subjekteja. Keinotekoisuus muokkaa elämän yksityiskohtia kodeissa, kouluissa, työpaikoilla ja erilaisissa arkikäytännöissä tuottamalla lakkaamattomalla voimalla mielikuvia, haluja ja erilaisia kulutustarpeita.

Taiteen perusopetuksessa opettajalla keskeisin haaste oppilaat kohdatessaan on avoin ja valpas suhtautuminen uusiin ja yllättäviin tilanteisiin. Uskon että kriittisyyden opettaminen juuri kuvataidekasvatuksessa perustuu siihen, että opetuslapsi tai nuori kokee opettajan välittävän olemalla läsnä ja osoittamalla kiinnostusta oppilaan esittämiin kysymyksiin, joihin opettaja suhtautuu aidosti ja pohtien – antamalla omaa aikaansa oppilasta varten.

”No niin”

2010-11-25T04:24:00.000-08:00

on juuri se kliseisin, typerin ja mielikuvituksettomin tapa aloittaa opetus, olipa kyseessä sitten luento tai mikä tahansa opetustilanne, jossa opettaja saapuu tilaan ja ottaa ns. ”yleisön haltuunsa”. Edelleen toisinaan huomaan itsekin pullauttaneeni tuon ”noniinklimpin” ulos suustani. Sen tehtyäni pidän hiljaisen hetken itselleni.

Suuri syntihän tuo ei suinkaan ole ja sanotaanhan alun olevan aina hankalaa, mutta alku on yleisön tai tilan haltuunottamisessa äärimmäisen tärkeää. Kuvataideopettaja tai –opettajana toimiva henkilö ei kuitenkaan ole esiintyvä taiteilija, joten hänen ei tule olla se sooloilija, joka höpisee omista asioistaan olettaen kaikkia kiinnostavan omat koirat, kissat ja kumminkaimat.

Tietynlaista karismaa opettajalla toki soisi olevan. Sellaista vaikuttavuutta, jossa hänen läsnäolonsa on koettavissa ja havaittavissa tarvittaessa, siten että kaikille osallisille opetustilanteessa jää tilaa hengittää ja ajatella luovasti niillä omilla pesemättömillä aivoillaan.

Voi aikoja voi tapoja

2010-11-11T04:55:00.000-08:00

Nopeasti kuluvat nämä keski-ikäisen vuodet.

Nyt voisi olla ajankohtaista palata jälleen tuohon päällepuhumisen jaloon taitoon, mutta vilkaistaan ensin hieman käsittä temperamentti.

Synnynnäinen temperamentti siis näkyy aina ihmisen tavoissa, mutta kasvun ja kehityksen kautta hänestä voi tulla esiin aivan uusia piirteitä ja hän oppii hallitsemaan temperamenttiaan. Riittävän pitkäkestoisen jatkuvan ärsytyksen tuloksena temperamenttiaan hallitsemaankin oppineen ihmisen aidot piirteet tulevat viimistään esille. Koitapa tökkiä rauhallista kissaa toistamiseen samaan kohtaan, niin eiköhän tuo lopulta räpsäytä kynsillään tökkijää.

Kuinka tämä sitten liittyy päälle puhumisen harjoittamiseen? Ei mielestäni mitenkään. Yhteys näillä persoonallisuuden piirteiden ilmenemismuodoilla on kuitekin siinä, että molempia esiintyy ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Joskin ärsyyntyneisyydestä johtuvaa raivostumista voi ilmaista helposti itsekseenkin, mutta itsensä päälle puhuminen on lähes mahdotonta.

Kumpi näistä ominisuuksista on suotavampaa tässä ajassa? Kumman sinä valitset?

teos: Ryhmittymät, öljyväri puulle

2010-02-18T14:25:00.000-08:00

Hyvintä parhautta ja voimia kaikille tässä kohtaa!
Kuunnelkaa toisianne ja kysykää toisiltanne asioita... ja kuunnelkaa niitä vastauksia ihan rauhallisesti. Sulattelu kuuluu asiaan.

Mitä on taiteen perusopetus?

2009-08-27T03:05:00.000-07:00

Taiteen perusopetus on varsinaisen koulun ulkopuolella lapsille ja nuorille järjestettävää vapaaehtoista taidekoulutusta. Usein järjestäjänä on kunta.

Taiteen perusopetusta antavia oppilaitoksia ovat esimerkiksi kuvataidekoulut, sanataidekoulut, musiikkiopistot ja tanssiopistot. Lisäksi on oppilaitoksia, joiden opetusalana on joku muu taiteen ala, esimerkiksi sirkus, teatteri, arkkitehtuuri tai käsityöt.

Koulutus on yleensä maksullista, mutta sitä ei saa järjestää voiton tavoittelemiseksi. Suomessa Opetushallitus antaa osalle koulutuksen järjestäjistä avustuksia. Oppilaitoksilla on oltava Opetushallituksen ohjeisiin perustuvat opetussuunnitelmat. Lisäksi taiteen perusopetuksen opettajille on pätevyysvaatimukset.

Kielioppia

2009-08-10T02:48:00.000-07:00

Muistan vielä elävästi omilta kouluajoiltani kuinka kiinnostukseni ja lapsenomainen innokkuuteni ainekirjoitukseen tapettiin. Olin alakouluaikoina innokas kirjoittamaan tarinoita ja pieniä näytelmiä, joita saimme esittää luokalle aina perjantaisin. Opettaja oli kannustava ja näytti aidosti iloitsevan esityksistämme. Alakoulun viimeisille luokille jouduin vaihtamaan koulua, koska muutimme toiseen kaupunginosaan. Koin uuden opettajani varsin kuivakaksi ja erityisen valikoivaksi suosikkioppilaiden suhteen. Uusina käytänteinä tulivat koelaulut koko luokan edessä ja ainekirjoitustunneista tuli suorastaan painajaisia sen jälkeen kun sain ensimmäisen ainekirjoitukseni uudessa koulussa takaisin opettajan tarkistettua sen. Koko aine oli täynnä punaisella merkittyjä ihmeellisiä kiemuroita, viivoja, pilkkuja, pisteitä ja isoiksi tai pieniksi muutettuja alkukirjaimia. Aine piti kirjoittaa uudestaan puhtaaksi opettajan merkintöjen mukaisesti, enkä kertakaikkiaan enää saanut selvää miten koko tarinan kuuluisi mennä. En ymmärtänyt, mitä opettaja oli tarkoittanut kaikilla niillä minulle vierailla kiemuroilla.

Nyt aikuisena, opettajaksi kymmenen vuotta sitten valmistuneena, kohtasin yllätyksekseni samankaltaisen tunteen kuin silloin lapsena. Ystäväni alkoi kommentoida ja korjata ”kielioppivirheitäni”. Ensimmäinen korjaus oli blogini profiilissa oleva ammattini, Kuvataiteilija, jonka olen kirjoittanut Isolla, kun se kuulemma pitäisi kirjoittaa pienellä. Seuraava oikaisu koski facebookin kuvatekstiä, jossa olin kirjoittanut kanttarellin kahdella t-kirjaimella. Nyt osaan kuitenkin jopa iloita näistä korjaavista kommenteista, eihän tätäkään juttua muuten tässä olisi (kielioppivirheineen).

Kuuntelemisen taito

2009-07-26T12:05:00.000-07:00

Päälle puhuminen tuntuu olevan yksi tämän päivän trendeistä. Olenko jostain syystä vain kohdannut runsaasti taitavia päällepuhujia vai olenko kenties itse liian hidas kommentoimaan ajallaan? Näin olen menettänyt mahdollisuuden reagoida ja tilaisuuteni on ohi, toisen jatkaessa ajatustensa valottamista tai vastatessa itse omaan pohdintaansa, pahimmassa tapauksessa asettaen sanoja suuhuni, esittäen olettamansa kommenttini puolestani, hmm.

Kriittisyys – hyvät, pahat ja rumat

2009-07-24T12:13:00.000-07:00

Ihmiset suhtautuvat toisiinsa kriittisesti. Aito kriittisyys on normaalia, siten ihmiset oppivat tuntemaan toisensa. Jokaisella on muodostunut käsityksiä siitä, millainen on hyvä tai paha ihminen. Hyvän ihmisen määritelmiä on lukuisia, aivan kuten pahankin. Hyvä ihminen osaa kuunnella, on empaattinen, sympaattinen, hauska, viehättävä jne. Paha ihminen ei näin ollen osaa kuunnella, on antipaattinen, parasympaattinen, tylsä, vastenmielinen jne. Kumpi näistä ihmistyypeistä osaa määritellä millainen on hyvä tai paha ihminen. Osaako hyvä paremmin ja paha huonommin? Molempia ihmistyyppejä täytyy kai kuitenkin olla, eihän hyviä voi olla ilman pahoja. Vai voiko? Asuuko meissä kaikissa pieni hyvä, paha ja ruma?

Kriittisyys on mielestäni totuuden etsimistä. Aito kriittisyys ilmenee avoimuutena nähdä ja kuunnella uusia näkökulmia ja niiden perusteluita. Siten löytyy sekä vastauksia, että jälleen uusia kysymyksiä.

Kuvataide- ja mediakasvatuksessa totuuden kaikenkattava kyseenalaistaminen on perusteltua, siten että havainnot (tässä tarkoitan erityisesti kuvaa) vastaanotetaan, mutta samanaikaisesti tapahtuu kriittistä prosessointia havainnon monikerroksisuudesta ja monimerkityksellisyydestä. Tämä edellyttää havaintojen harjoittelemista syväluotaavasti ja juuri siinä näen kuvataide- ja mediakasvatuksen vahvan yhtymäkohdan.

”Saatamme hyvinkin olla esi-isiämme taipuvaisempia kriittisyyteen, paljon rohkeampia ja tinkimättömämpiä kritiikissämme kuin he päivittäisessä elämässään, mutta kritiikkimme on niin sanotusti hampaatonta, kykenemätöntä vaikuttamaan agendaan, joka ohjaa elämänpoliittisia valintojamme. Kuten Leo Strauss varoitti jo ajat sitten, ennennäkemätön vapaus, jota yhteiskuntamme tarjoaa jäsenilleen, on saapunut yhdessä ennennäkemättömän kyvyttömyyden kanssa.” Lainaus: notkea moderni, Zygmunt Bauman

Karjalanpiirakat

2009-07-17T08:17:00.000-07:00

Tein viimeyönä elämäni kolmannen kerran karjalanpiirakoita ja hikihän siinä tuli. Puikulalla ajelu on tottumattomalle noviisille raskasta puuhaa, erityisesti kun tavoitteena oli ohuen ohut kuori, eikä kukaan ole koskaan opettanut minulle, juuriltani keskipohjalaiselle, tätä lajia. Ohuita niistä kyllä tuli, mutta laitoin sitten turhan niukasti jauhoja väliin latoessani kuoria päällekkäin odottamaan täyttämistä. Sain kuitenkin hellävaraisesti ja hitaasti irrotettua jokaisen. Rypytys eteni hitaasti ja hankalasti, kun tein puurostakin vähän liian löysää. Hiljaa kai kuitenkin hyvä tulee, vai tuleeko?

Kasvatetaanko lapset ja nuoret turisteiksi omaan elämäänsä?

Sen sijaan, että oppiva ihminen syventäisi ammattitaitoaan jollakin alueella, on tämän päivän ihmisen oltava joustava ja liikkuva. Hänen on oltava valmis siirtymään tehtävästä ja pätkätyöstä toiseen, paikasta, jopa maasta toiseen maailmanlaajuisella markkinapaikalla. Nopeus ja siirymisvalmius korvaavat syventymisen perinteiseen ammattitaitoon ja hyvin tekemisen kehittämiseen.

Tällainen maailma edellyttää kasvatukselta toimenpiteitä: lapsista ja nuorista on kehitettävä nopeasti toimivia, muutokseen ja muuttamisiin valmiita tehokkaita ihmisiä? Heidän on oltava valmiita siihen, että mikään työ, ihmissuhde tai yhteisö ei ole pysyvää?

Toivo – muisto tulevasta

2009-07-12T10:07:00.000-07:00

Viktor Franklin keskitysleirikokemuksessa kauhistuttavat olosuhteet ja pahuuden läsnäolo eivät vieneet toivoa ja visiota seuraavan auringonlaskun näkemisestä tai leipäpalan riittämisestä vielä huomiseksi. Keskitysleiriltä selviytyi parhaiten ihminen, jolla oli menneessä elämässään oivallus ja kokemus siitä, etteivät ulkoiset olosuhteet tai ihmiset voi viedä häneltä esteettistä maailmasuhdettaan.

”Ihmiset, jotka kuvittelevat ratkaisseensa hyvän ja pahan ongelman lopullisesti ja kuvittelevat olevansa vain hyviä, ovat vaarallisia” –Hans Fromm, 1969-

Art in action

2009-06-09T07:50:00.000-07:00

Kokonaisvaltaista, kokemuksellista ja moniaistista kuvataideopetusta lapsille ja nuorille. Varsin kiintoisaa perusasiaa, josta voi ideoida ja ammentaa.

Identiteetti?

2009-06-06T07:55:00.000-07:00

Minä, itsessäni, en ole mitään, vaan omistamisen, tavaroiden, pukeutumiseni, tatuointieni kautta. Esineestä tulee suorastaan elävä ja tunteva, tärkeä minän jatke tai ilmentymä. Mitä esineessä ilmentyvälle nuoren ihmisen minälle tapahtuu kun nopeasti vaihtuvat trendit sitä vaativat?

Monikansalliset yritykset kilpailevat meistä vetoamalla vapauden illuusioihimme aggressiivisesti emootioitten tasolla. Näin meistä tehdään tavaroista ja kuluttamisesta riippuvaisia. Jopa suomalainen koulutuspolitiikkakin on mukana tässä maailmanlaajuisessa manipulaatioprojektissa. Kasvatuksestakin on tullut kulutustavaran kaltainen ”koulutustavara”, jonka lisääntyvää tuottavuutta ja tehokkuutta mitataan ja arvioidaan. Sava näkee kuitenkin valoa yleissivistävän koulun mahdollisuuksissa vaikuttaa tähän ”kulttuurikapitalismiin”. Parhaimmillaan taide- ja muotoilukasvatus voi tarjota nuorelle mahdollisuuksia tulla monitasoisesti ja kriittisesti tietoiseksi esineympäristön, kuluttamisen ja muotoilumaailman merkityksistä. Nuorista voi kehittyä ihmisiä, jotka toimivat omalle sekä yhteisön olemassaololle ja muutokselle tarpeellisten eettisten periaatteiden mukaan.

Kun kaupallisuuden ja mainonnan maailmat ovat antaneet nuorelle käsityksen hänen narsismiaan ylläpitävästä keskipisteenä olemisesta, kasvatuksen eettinen tehtävä on paljastaa tämän omistavan olemisen harha. Kasvatuksellisesti tärkeää on tällöin osoittaa nuoren suuttumusta pelkäämättä tie takaisin yhteisön arvokkaksi jäseneksi, jota ei ohiteta eikä käytetä hyväksi.

Lähteenä Inkeri Savan kirja Katsomme, näemmekö?

Taide kuvataidekasvatuksessa

2009-06-02T06:52:00.000-07:00

”Taide, tietääkö joku mitä se on?” -Antti Hassi, 1994

Kuvataide on kasvatuksellisesti arvokasta kulttuurisena sivistysprojektina. Toisinaan aineen merkitystä perustellaan visuaalisen maailman havaintojen tekemisen ja medialukutaidon opettamisella. Taide on nautintoa. Taide parantaa. Taide voimauttaa ja ehkäisee syrjäytymistä. Taiteen avulla rakennetaan identiteettiä. Taide on tie monikulttuuriseen kohtaamiseen. Taide on väline hyvinvointiyhteiskunnan uudistamistyöhön.

Nykypäivänä korostuu erityisesti taiteen keinojen käyttäminen yksilöllisen tai yhteisöllisen tiedostamattoman näkyväksi tekemisenä. Joukkoviestintä ja mainonta tuottavat nopeasti vaihtuvia malleja sille, miten ja millainen tulisi olla. Tämä tapahtuu usein epäsuorilla ja tiedostamattomaan vetoavilla vihjeenomaisilla symboleilla ja mielikuvilla, jotka luovat glokaaleja tiloja levottomille minuusleikeille.

”Opettajan on luotava mahdollisimman monipuolisia tilanteita, joissa oppilas joutuu tarkastelemaan omaa näkemystään ja ymmärtämistään. Näkemisen harjoittelu on aivojen aktivointia. Että tulisi edes yksi oivallus, että näinkin – toisella tavalla kuin ennen – voi nähdä. Se tarkoittaa esimerkiksi arkisen ympäristön tuttujen asioiden näkemistä uudessa valossa. ” –Sirkka Sammas, 2005

lähteenä Inkeri Savan kirja Katsomme-näemmekö?

Taiteen perusopetuksessa opettaja on oman taiteenalansa pedagogi

2009-05-27T10:55:00.000-07:00

Laadukas taiteen perusopetus vaatii opettajilta sitoutuneisuutta opetustyöhönsä. Erityisesti nykyaikana opettaminen vaatii asiantuntijuutta.

Tässä ajassa, jossa lapsilla ja nuorilla erilaiset laitteet, tietokoneohjelmat, verkkopalvelut ja virtuaaliset maailmat ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi elämää, on todella tärkeää, että silloin kun lapsi tai nuori saapuu paikanpäälle opiskelemaan taidetta, hänellä on turvallinen ympäristö, jossa opettaja on aikuisena ja kuvataidekasvatuksen ammattilaisena kokoajan läsnä oppimistilanteessa.

Kuvataideopettajan tehtävänä ei ole esittää valmiita omia näkemyksiään tuomalla itseään esille tai paikatakseen kyvyttömyyttään oppimistilanteen hallinnassa. Opettajan tulee saavuttaa oppilaiden luottamus olemalla jatkuva, häiritsemätön osa oppimisympäristöä, jossa kommunikointi tapahtuu reaalitilassa luontevasti.