Toukokuu meni toipuessa


Kesä tuli semmoisella vauhdilla, että oma siirtymiseni talvesta tuntui tapahtuvan suoraan kesään. Tähän vaikuttaa toipumiseni keuhkokuumeesta. Vappupäivän ”pyöräilylenkki” Jaamankankaalle oli lumihangessa kahlaamista ja polkupyörän työntämistä. Siihen vielä paluumatkalle tuulisen viileä sadekuuro päälle oli ilmeisesti viimeinen tikki vastustuskyvylle, joka oli jo muutamien kevättalven aiempien rankkojen maastoreissujen aikana joutunut koetukselle. Siitä seurasi viikon korkeaa kuumetta ja lopulta antibioottikuuri. Vieläkään en ihan kunnossa ole, mutta huomattavasti paremmassa kuin vielä kertaakaan tämän kuun aikana.

Työhuoneella olen kuitenkin saanut viime viikkojen aikana tehtyä omia maalauksia. Alussa työskentely oli hidasta ja huilata piti usein. Vaikka idea aiheesta ja toteutuksesta olikin muhinut mielessäni, muuttui tekniikka ja toteutuskin työstäessäni aivan toiseksi.

Laitan tähän kuvan Taidepyöräilytapahtuman aikana työhuoneellani maalaamastani teoksesta, joka on tällä hetkellä Joensuun taidelainaamossa. Maalaus oli myös ajatuksellisena lähtökohtana nyt työstämilleni uusille teoksille.


”Taidepyöräily”, 2018, 66,5 x 60cm. Akryyli ja muste akvarellipaperille. Taidelainaamossa.

Kommentit

Suositut tekstit